Yrityksille
Organisaatiot ja yritykset etsivät jatkuvasti keinoja säästää liikenteestä aiheutuvia menojaan. Menoja syntyy polttoaineen kulutuksesta, autokannan uusimisesta ja huoltamisesta ja varsinkin kolarit aiheuttavat yrityksille ylimääräisiä, joskus korvaamattomiakin menetyksiä.
Yritykset voivat myös säästää energiaa, ympäristöä ja merkittäviä summia rahaa perehdyttämällä henkilökuntansa taloudelliseen ajotapaan. EcoDriving -kurssi on hyvä tapa aloittaa säästäminen. EcoDriving -kurssiin on kerätty viimeisin tieto energian säästämiseen ja taloudelliseen ajotapaan vaikuttavista tekijöistä.

Tiedot perustuvat Energiansäästön Palvelukeskus Motivan teettämiin tutkimuksiin. Taloudellisemman ajamisen myötä myös liikennevahinkojen määrä vähenee, sillä EcoDriving -ajotavan avulla varsinkin ajonopeuden säätelystä tulee tasaisempaa ja turvallisempaa. Kuljettaja arvioi tarkemmin ympärillään olevaa liikennetilannetta ja säätää oman ajonopeutensa mahdollisimman järkeväksi.
EcoDriving -kurssin aikana jokaiselle osallistujalle tehdään henkilökohtainen ajotapatesti, jonka avulla on mahdollista kartoittaa tarkasti kulutukseen vaikuttavat henkilökohtaiset tekijät. Jokainen osallistuja saa myös taloudellisen ajamisen oppaan ja kirjallisen raportin oman ajamisensa taloudellisuudesta (testiautoissa on ajotietokone). Teoriajaksolla selvitetään ajotavan lisäksi muut kulutukseen vaikuttavat tekijät.
On olemassa myös kiistatonta näyttöä siitä, että taloudellisen ajamisen koulutus vähentää kolariin joutumisriskiä.



